Historia

Kuusamon pohjoispuolella sijaitseva Saapunginkylä on historiallista saamelaisaluetta ja alueella on liikkunut Maanselän siidaksi nimetty saamelaisyhteisö. Saapunkijärven nimi juontaa saamelaisten sanasta ”suopunki”, jolla lassotaan poroja. Poroja voi nykyisinkin kohdata mökkien läheisyydessä. Ensimmäiset uudisasukkaat muuttivat alueelle 1700-luvun alkupuolella. He ottivat itselleensä nimen Saapunki.

Saapungin kantatila sijaitsi Saapunkijärven Lomien paikalla harjun kupeessa. Pienen tilan leipä oli tiukassa ja katovuodet kovia. Järvestä sai kuitenkin kalaa ja maa oli viljeltävää. Vuosisatojen varrella peltoja raivattiin ja eläimiä hankittiin. Vaatimaton tila laajeni pikkuhiljaa kukoistavaksi kyläksi, joka levisi ympäri Saapunkijärven niemiä ja poukamia. Monet Saapungin asukkaat jakavat nykyisinkin yhteiset sukujuurensa sekä näkemyksensä Saapunkijärven kauneudesta. 

Toisen maailmansodan aikana lähes koko Saapunki poltettiin. Saapungin viimeinen isäntä Kalervo Saapunki palasi lapsena evakosta poltetulle tilalle. Hän vietti seuraavan talvensa kylmässä riihessä, joka seisoo vieläkin paikallansa. Pikkuhiljaa kylä rakennettiin uudelleen. Tilan siirtyessä Kalervon hallintaan alkoi hän kasvattamaan karjaa pienessä navetassa ja pellolla puikulaperunaa. Maanviljely pohjolassa on niukkaa. Pieni ja jauhoinen peruna kuitenkin myi. Sukanvarteen jäi pieni tukku rahaa, jolla Kalervo päätti rakentaa itselleen saunamökin niemen kärkeen.

Kalervo rakasti kotiansa Saapunkia ja sen peltoja, metsiä ja rantoja. Viljelyllä ei näyttänyt olevan tulevaisuutta, mutta maasta Kalervo halusi elantonsa saada. Siitäpä hän sen keksi. Olihan hänellä jo yksi mökki, miksei sitten useampi? Mökkejä alettiin rakentamaan, ensin kaksi sitten kolme, jotta vieraatkin pääsisivät näkemään sen kauneuden, jota Saapunki sisälsi. Nykyisin Kalervon lapset sekä lapsenlapset jatkavat mökkien vuokraamista ja vaalivat sanomaa Saapungin kauneuden jakamisesta.